« Les deux moitiés de l'orange ». À l'occasion de sa venue à Helsinki pour le festival DocPoint fin janvier 2012, où quatre de ses films ont été projetés, Eyal Sivan est interviewé par le magazine finlandais Ruotuväki, qui revient notamment sur Jaffa, la mécanique de l'orange et Route 181. Auteur : Sakari Nuuttila, Ruotuväki n°4/2012 (texte original en finnois).
– Israelia ja Palestiinaa ei voi erottaa toisistaan. Olen valmis lyömään vetoa kenen tahansa kanssa siitä, että jos maa ikinä jaetaan kahdeksi valtioksi, lopetan elokuvien tekemisen!, dokumenttielokuvaohjaaja Eyal Sivan julistaa.
Poliittisista näkemyksistään kotimaassaan ja maailmalla kiistelty israelilaisohjaaja Eyal Sivan vieraili Suomessa tammikuun lopulla Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPointin aikana. Viikon aikana festivaaliyleisö sai nauttia neljästä Sivanin vahvasti kantaaottavasta dokumentista.
– Mielestäni huolestuttavin asia maailmassa tällä hetkellä on se, että ei-valtiollinen valta – rahan valta – on muuttumassa hysteeriseksi. Kapitalismi on vuosikausia mielletty demokratiaa edistäväksi järjestelmäksi, mutta nyt alamme huomata, että kapitalismi käy tehokkaasti yhteen fasismin kanssa, Sivan lataa.
Dokumentaristi nimittää kuvailemaansa ilmiötä kollektiiviseksi poliittiseksi rikokseksi, ja hän kertoo käsittelevänsä sen eri muotoja kaikissa elokuvissaan. Poliittinen rikos on hänen mukaansa pysyvä vaara, joka ei katso aikaa, paikkaa tai etnisyyttä.
– Nimitän rikosta kollektiiviseksi, koska siihen syyllistyvät yhden ihmisen sijaan useat ihmiset, ja kyseinen toiminta nähdään normaaliuden tilana. Käsitys siitä, että olemme kriisissä, antaa valtaa pitäville tahoille mahdollisuuden pakottaa ihmiset tekemään päivittäisen valinnan turvallisuuden ja vapauden välillä.
Sivan kertoo olevansa itse kotoisin maasta, jossa sortoa nimitetään turvallisuuden takaamiseksi.
– Yritän elokuvillani osoittaa, miten valikoivaa muistia käytetään poliittisen rikoksen kannusteena kolonialistisen asenteen ylläpitämiseen. Kun puhutaan kollektiivisesta muistista, puhutaan samalla myös kollektiivisesta unholasta. Valikoimme sen mitä muistamme ja mitä unohdamme, ja uskon, että juuri tässä kiteytyy israelilaisten ja palestiinalaisten välinen konflikti.
Jakaminen aiheuttaa ongelman
Elokuvassaan Jaffa, the Orange's Clockwork, Sivan pyrkii tarkastelemaan juutalaisten ja arabien välistä suhdetta Israel-Palestiinassa kummallekin kansanryhmälle läheisen Jaffa-appelsiinin tarinan kautta. Sivan valitsi elokuvansa pääosaan juuri appelsiinin, koska näki sen symbolisessa merkityksessä vision mahdollisesta tulevaisuudesta.
« Juutalaiset ja arabit kuuluvat samalle maalle, mutta maa ei kuulu kenellekään. »
– Palestiinalaiset ja israelilaiset ovat appelsiinin kaksi puoliskoa. Draaman näyttelijät ovat todella läheisessä ja intiimissä suhteessa keskenään. He kuuluvat samalle maalle, mutta maa ei kuulu kenellekään. Ajatus siitä, että heidät voisi muka erottaa, on paskapuhetta. Aivan kuten kysymyksessä maahanmuutosta Euroopassa, kyse ei ole siitä voimmeko elää yhdessä, vaan siitä, miten meidän tulisi elää yhdessä.
Kansojen yhdistäminen mielessään Sivan teki elokuvan Route 181, Fragments of a Journey in Palestine-Israel, yhdessä palestiinalaisohjaaja Michel Khleifin kanssa. Kyseessä on road movie, joka on kestoltaan sama kuin ajomatka maan eteläkärjestä pohjoiskärkeen – neljä ja puoli tuntia. Sivanin mukaan jo kahden ohjaajan yhteistyö on vastalause maan jakamista vastaan, ja tuo julki koko kansan yhteisen matkan.
Sivan pyrkii elokuvissaan uhrien sijaan esittämään syylliset. Hänen mukaansa taiteen yleinen tavoite antaa ääni uhreille piilottaa varsinaisen syyllisen.
– Syyllisen esittäminen on paljon kiinnostavampaa: se muuttaa pelkän esittämisen kuulusteluksi. Taiteilijoiden tehtävänä ei ole antaa vastauksia, vaan uudelleenasettaa kysymykset. Kysymyksiin vastaamisen jätän papeille ja opettajille.
Sakari Nuuttila
Source : Sakari Nuuttila, « Appelsiinin kaksi puoliskoa », Ruotuväki n°4/2012.